Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille seuran toiminnassa mukana oleville.

Vuosi on ollut ainakin itselleni kovin kiireinen, mutta myös hyvin antoisa, sillä olen saanut tavata paljon uusia hienoja ihmisiä niin seuratoiminnan kuin leipätyönikin puolella. Lisäksi olen oppinut paljon uusia asioita myös molemmilla edellä mainituilla tahoilla.

Voisin jopa väittää, että olen kehittynyt pelillisesti myös itse lajissamme ja se ehkäpä näkyy myös ajoittain kentällä. Tätä on kuitenkin vaikeaa itse todistettavasti hahmottaa, mutta ainakin tuntuu siltä.

Tämä kuitenkin kertoo siitä, että olen pelaillut tämän viimeisen vuoden erilaisten ihmisten kanssa niin samalla puolella kenttää kuin sitten verkon toisella puolella olevienkin. Ja vastuksia on ollut erilaisia pelityyleiltään niin harjoitustunneillammekin kuin sitten tuossa paikallissarjassakin ja tuo erilaisuus on myös loppujen lopuksi tärkeää monessakin asiassa elämässä yleensä.

Ja vaikka voittaminen keskimäärin mukavampaa onkin, niin ainakin itse pidän yrityksistä haastaa itseäni parempia vastuksia, koska mielestäni silloin on aina myös mahdollisuus kehittyä jollain tavalla. Silloin tällöin vastustaja on myös parempi ja sekin pitää reilusti ja rehdisti myös osata tunnustaa ja ei muuta kuin harjoittelemaan lisää. Mutta tämä on minun mielipiteeni ja jokaisella meillä tietysti omamme.

Seuratoiminnassamme oli hieno vuosi, kun seuramme täytti elokuussa 40 vuotta, joka on upea ikä urheiluseuralle. Se kertoo siitä, että Lahdessa on tehty hyvää työtä jo vuosikymmeniä lajin parissa ja onhan Lahdesta ponnistanut monia kovia pelaajia jopa maan kärkipelaajiksi asti.

Vaan kaikki tuo kertoo siitä, että seurassa on ollut aktiivisia mies- ja naisjäseniä ja itse mielelläni laitan tuohon etuliitteeksi puuhamies- ja naisjäseniä, joita ilman nämä 40 vuotta eivät olisi olleet mahdollisia. Joten vielä kerran KIITOS heille kaikille.

Mutta olen sen verran ”kokenut pelimies” eri järjestö- ja työtoiminnoissa, että tiedän, mitä sana jatkuvuus pitää sisällään. Ja olen sitä mieltä, että avainsanoina ovat tehtävien jako ja kierrätettävyys sekä junioritoiminta. Tällaiset seuratoiminnat vaativat tietysti jonkunlaista osaamista erilaisista asioista, mutta myös aktiivisia jäseniä, sillä ei esim. kisajärjestelyt voi olla pienen joukon ”etuja”. Jos näitä puuhamiehiä tahi -naisia ei ole, niin pelit loppuvat, ainakin jossain määrin ja toki varmasti sitten aina jossain versoaa jotain uutta, se lienee elämän kiertokulkua osin sekin. Vaan meitä on nelisenkymmentä aikuisjäsentä ja lähes saman verran junioritoiminnassa, mikä on myös tärkeää, koska sieltä tulee mahdollisesti tulevia pelihenkilöitä kuin myös puuhahenkilöitä. Joten tervetuloa aktiivisesti mukaan toimintaan, järjestämmehän seuratoiminnan puitteissa monenlaista tapahtumaa.

Syyskokouksessa sain luottamuksen jatkaa puheenjohtajana myös tulevalle kaudelle ja kiitän siitä. Muutamia henkilövaihdoksia tuli johtokuntaan ja erityisesti haluan sanoa kiitoksen seuran pitkäaikaiselle sihteerille, jonka kanssa yhteistyömme heti alusta lähtien sekä kuluneen puheenjohtajakauden aikana sujui mutkattomasti. Olli opasti minulle tärkeitä tietoja mm kisojen järjestelyjen aikana. Tajusin heti myös, kuinka kovan työn nuo edelliset puuhamiehet- ja naiset ovat tehneet mm. laatiessaan kisakaavioita, kun heillä ei ole ollut käytössä tietokoneohjelmaa, vaan ovat nuo hommat tehneet manuaalisesti.

Olli siellä kotona pikku hiljaa kertoilee iltasadun yhteydessä sulkapallon saloja ja taitoja tulevalle seuramme jäsenelle 😉 . Toki kentälläkin toivon mukaan miehen näemme…

Samalla toivotan ”uuden” sihteerin tervetulleeksi mukaan ja matkaan, sillä Sini tuli mukaan jälleen aktiiviseksi toimintaamme. Kuulin, että Sini on tehnyt ansiokasta työtä näissä hommissa jo ennenkin ja tämä onkin oiva esimerkki tuosta ed. mainitsemastani kierrätyksestä, kun meillä jokaisella elämäntilanteet vaihtelevat milloin mitenkin.

Summa summarum… ainakin itselläni on sellainen tunne, että tällä hetkellä seurassamme on ihan ”hyvä pöhinä”. Saimme kaupungilta hyvät harjoitusvuorot ajallisesti hyvillä olosuhteilla ja tämän lisäksi kaupunki muisti toimintaamme tuella, joka tietysti mahdollistaa muutamia eri asioita. Jäseniä ei kovin paljon ole lopettanut saati siirtynyt muihin kaupunkeihin tai seuroihin. Uusia jäseniä on tullut niin aikuis- kuin junioripuolellekin. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2020.

Nyt on kuitenkin mielestäni taas pienen rauhoittumisen aika itsekullekin näinä hektisinä aikoina ja nauttia erilaisista asioista mikä kenellekin sitten on tärkeää. Mutta on myös hyvä muistaa levätä silloin tällöin, niin jaksaa sitten taas antaa sulkapallolle kyytiä kentällä niin, että sulat pöllyävät.

Oikein rauhallista Joulun aikaa kaikille Lahti-Sulkkis ry:n jäsenille ja menestyksekästä vuotta 2020.

terveisin

Kari

puhjoht