Tervehdys hyvä sulkapalloväki!

Kesä alkaa olemaan vietetty, ja on aika käynnistää syyskausi sulkapallon osalta. Oli upea huomata, miten paljon pelaajia kävi kesävuoroilla Kispissä läpi kesän. Myös varsin moni pelaili ahkerasti irtovuoroilla Kispissä ja Pajulahdessa. Kispin maanantai- ja keskiviikkovuorot olivat usein lähes täysiä. Tänä kesänä kentillä treenattiin myös innokkaasti, mikä alkaa varmasti näkymään pelaamisessa.

Kispin kesäkausi päättyy tähän viikkoon, ja ensi maanantaista (22.8.) alkaen käynnistyvät seuran vuorot aluksi uimahallin salilla. Kaikki tulevan kauden vuorot ovat nähtävissä näillä sivuilla ja niitä nostellaan lisäksi Nimenhuutoon. Kisakausi on myös pian starttaamassa, ja jo reilun viikon päästä seuramme jäseniä on kisaamassa sekä Ylöjärvellä että Mikkelissä.

Kispissä alkaa muutaman viikon päästä pyörimään korttelisulis. Tänä vuonna sarjoja on kaksi, ja edelleen mukaan mahtuu uusia joukkueita. Siellä jokainen osallistuja saa varmasti hyviä pelejä. Sarjan toteutustapa on erittäin hyvä. Jos tähän haluaa mukaan, voi asiasta kysäistä allekirjoittaneelta tai Saarelan Jarmolta.

Kiitos kaikille kuluneesta kesästä ja tervetuloa vuoroillemme!

Mika Niemi